Kuva: Getty Images

Seksikulttiin kuuluneet naiset polttomerkittiin - Smallville-tähti myönsi idean olleen hänen

31.05.2018 08:45 - Katariina Auvinen

Smallville-sarjasta tuttu Allison Mack joutuu oikeuden eteen hämäräperäiseen kulttiin kuulumisesta.

Smallville-televisiosarjassa näytellyt Allison Mack, 35, on pidätetty, koska hänen epäillään kuuluneen salaperäisen NXIVM-nimeä kantavan seksikultin johtoon. Viranomaiset selvittävät parhaillaan asiaa, mutta seksikulttiin kuuluneet ovat kertoneet polttomerkitsemisestä. 

Daily Mail -julkaisu sai käsiinsä haastattelun, jossa Mack kertoo idean polttomerkistä olleen alkujaan hänen. Kultin johtajana toimi Keith Ranier, joka on asetettu myös vastuuseen teoistaan. 

Allison Mack saapuessaan oikeuden eteen New Yorkissa toukokuun alussa. (kuva: Getty Images )

Eräs kultin entinen jäsen on näyttänyt lantiollaan polttomerkin, jossa on arveltu yhdistyvän johtaja Keith Ranierin molempien nimien etukirjaimet. Jäsen on kertonut, että merkki tehtiin kynällä, jolla voidaan polttaa ja koristella puuta. 

Mack on kertonut julkisuudessa, että hän osallistui kultin toimintaan, koska oli kyllästynyt elokuva-alaan. Naista pidetään tällä hetkellä kotiarestissa vanhempiensa luona. Viranomaiset ovat määränneet ettei Mack saa poistua talosta. Hänet asetettiin arestiin huhtikuussa. 

Hän saa poistua ainoastaan oikeusistuntoihin, jonka aikana hänen pitää pitää jalkapantaa, jotta naisen liikkeistä tiedettäisiin. Kultin johtaja Keith Ranier on kiistänyt kaikki syytteet. Entiset kultin jäsenet ovat muun muassa syyttäneet Ranieria siitä, että naisia pidettiin kuihdutettiin, koska mies olisi ollut seksuaalisesti kiinnostunut laihoista naisista. 

Lue myös: Smallville-sarjan tähden syytetään kuuluvan oudon seksikultin johtoon

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat