Kuva: AOP

Justin Bieberin vaatemallistolle naureskellaan - ihmiset löysivät erikoisen yhteyden vankilasarjaan

31.01.2019 19:15 - Katariina Auvinen

Miehen vaatemalliston julkistus ei mennyt aivan odotusten mukaan.

Laulaja Justin Bieber, 24, seurasi Kanye Westin jalanjälkiä ja on nyt julkaissut oman vaatemallistonsa Drew Housen. Ensimmäiset kuvat mallistosta lähtivät leviämään tällä viikolla, mutta mallisto ei ole saanut kovinkaan mairittelevia arvioita. 

Vaatemallisto on beigen värinen ja suosii yksinkertaisia linjoja. 

Ihmiset ovatkin löytäneet mielestään erinomaisia yhteyksiä liittyen vaatemallistoon ja arkiseen tarvikkeeseen, nimittäin paperipussiin. Monen mielestä vaatteet muistuttavat niin väriltään kuin malliltaan pahvikasseja. 

Sen lisäksi jotkut pohtineet sitä, olisiko Bieber saanut inspiraationsa tuoreeseen vaatemallistoonsa Netflixin suositusta alkuperäissarjasta Orange is the New Blackistä, jossa vangeilla on samankaltainen vaatetus. 

"Miksi tuo kuva näyttää aivan Orange is the New Blackin mainosjulisteelta?" 

"Hän on hakenut inspiraationsa kulttisarjasta."

"Mielestäni nuo kaikki muistuttavat paperikasseja." 

Mitä mieltä olet? Katso kuvat alta. 

Vaatemallistosta on löydetty yhtäläisyyksiä muun muassa Netflixin Orange is the New Black -sarjaan ja vankien vaatetukseen. (kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lisäksi mallistoa on verrattu yksinkertaiseen paperikassiin. (kuva: AOP)

Lue myös: Justin Bieberin seksikäs vaimo esittelee bikinivartaloaan - katso kuumat kuvat

Lue myös: Hailey Baldwinin uusi, yllättävä hiusväri ihastuttaa - katso kuvat

Kilpailut

Uusimmat