Kuva: Shutterstock

Suosittu pornotähti menetti kaiken - asuu kodittomana Las Vegasin tunneleissa

22.08.2019 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sadorra on rankattu maailman 199. parhaaksi pornotähdeksi.

37-vuotias Jenni Lee tuli monen ihmisen tietoisuuteen työskenneltyään pornoalalla nimellä  Stephanie Sadorra. Hänet on rankattu edelleenkin maailman 119. parhaaksi pornonäyttelijäksi.

Vaikka suosiota riitti, oli tarinalla erikoinen päätös. Nykyään Lee nimittäin asuu kodittomana Las Vegasin maanalaisissa tunneleissa ja kertoo elämästään hollantilaisessa dokumentissa.

- Minusta tuli todella kuuluisa, ehkä liiankin kuuluisa enkä osannut käsitellä sitä, Lee sanoo.

- Minulla on täällä tunneleissa kaikki, mitä tarvitsen. Voisinko lähteä täältä... Kai minä voisin, mutta miksi? hän miettii. Lee kertoo, että kodittomien joukossa hänet hyväksytään paremmin ja hän on saanut enemmän ystäviä kuin muualla.

- Täällä elämä on helpompaa kuin monet uskoisivat. Ihmiset ovat mukavia ja kunnioittavat toisiaan.

The Sun -julkaisun mukaan yli 250 kilometrin pituisissa tunneleissa asuu noin 300 koditonta, joista monet kärsivät huumeriippuvuudesta.

Sadorralla on edelleenkin yli 45 000 fania Pornhub-sivustolla sekä hänen elokuviaan on katsottu yli 100 miljoonaa kertaa.

Alla näet videopätkän dokumentista.

Lue myös: Pornotähti nosti automerkin haetuimmaksi hakusanaksi - toimitusjohtaja Elon Musk kommentoi

Lue myös: Ex-pornotähti paljastaa juurtuneen väärinkäsityksen, joka ihmisillä on hänestä: "Täysin väärin"

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat