Kuva: AOP

Ariana Granden käsienpesu-meemi nousi esiin koronaviruksen myötä, tähti vastasi: 'Vihaan teitä'

09.03.2020 21:45 - Milena Raappana

Paper Magazine halusi muistuttaa seuraajiaan käsihygienista Ariana Granden jättihihoja pilkkaavalla meemillä.

Koronavirusepidemian levitessä medioissa ja somessa muistutetaan käsien pesun tärkeydestä. 

Niin teki myös Paper Magazine -julkaisu, joka jakoi Instagram-tilillään viime vuonna meemiksi nousseen videon, jossa pilkataan poptähti Ariana Granden, 26, isoja hihoja ja miten ne vaikeuttavat käsien pesemistä.

Grande tunnetaan muun muassa jättiläismäisistä huppareistaan, joiden hihat ovat usein ylipitkät. Nettikansa on vääntänyt vitsiä, miten hihat kastuvat läpimäriksi artistin pestessä käsiään. Meemi onkin ajankohtainen etenkin nyt koronaviruksen ollessa suuri keskustelunaihe ja Paper Magazine näki oivan tilaisuuden käyttää vitsiä hyvänä muistutuksena käsihygieniasta. 

Paper Magazine kirjoitti päivityksen oheen:

"Käytämme tätä ikonista videota ystävällisenä muistutuksena, että peskää kätenne."

Billboard-julkaisun uutisen mukaan Instagram-päivitys ei jäänyt Grandelta huomioimatta ja hän kirjoittikin kommentteihin:

"Vihaan teitä kaikkia."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vaikka Granden vastauksesta ei oikein tiedä, millä mielin hän on sen kirjoittanut, on meemipäivityksessä tärkeä muistutus siitä, että peseämällä käsiä pystyy ehkäisemään tautitartuntoja. Uutisoimmekin oikeaoppisesta käsienpesutavasta, joka painottaa perusteellista jynssäystä.

Lue myös: Netflixin julkaisema Ariana Grande -imitaatio tyrmättiin somessa: "Mitä tämä oikein on?"

Lue myös: Ennustiko Simpsonit koronaviruksen? Videopätkä leviää netissä

Lue myös: Kylie Jenner räjäytti somen laulullaan - jopa Ariana Grande otti osaa viraaliin meemi-ilmiöön

Lähde: Billboard, Paper Magazine

Kilpailut

Uusimmat