Kuva: All Over Press

Tänään tv:ssä: Tosielämään perustuva mafiaelokuva - ohjaaja palkkasi rooleihin oikeita rikollisia

26.08.2020 07:15 - Senja Rapila

Mafiaveljet on 1990-luvun yksi klassikko.

Martin Scorsesen ohjaama, useita Oscar-ehdokkuuksia tahkonut mafia-elokuva on kurkkaus todellisen elämän nurjaan puoleen. Tänään nimittäin sukelletaan nokkelan rikollisuuden maailmaan tositapahtumiin perustuvassa rikosdraamassa Mafiaveljet.

Vuonna 1990 päivänvalon nähnyt elokuva perustuu Nicholas Pialeggin kirjoittamaan kirjaan gangsteri Henry Hillin elämästä, joka kahdenkymmenen rikollisen vuoden jälkeen alkoi rikoskumppaniensa ilmiantajaksi.

Scorsese yllätti elokuvan kuvaustiimin, nimittäin hän palkkasi elokuvaan autenttisuuden vuoksi oikeita rikollisia, gangstereita, sivurooleihin. Ohjaajan kerrotaan varoittaneen näyttelijöitä ja muuta henkilökuntaa ennakkoon siitä, keitä rooleissa tulee olemaan, että he osaavat näyttää kunnioitusta ja suojautua tarvittaessa. Kerrotaan että jotkut ekstrat (eli sivurooleissa olleet) jopa tunsivat oikeassa elämässä elokuvassa näyteltyjä hahmoja, ja heidät tuomittiin myöhemmin teoistaan.

Elokuva oli ehdolla Oscar-gaalassa kuudessa eri kategoriassa, mutta voitti vain yhden Oscar-palkinnon näyttelijä Joe Pescin parhaasta miessivuosasta. Elokuvaa tähdittävät Pescin lisäksi myös Robert DeNiro, Ray Liotta sekä Paul Sorvino

Voit katsoa elokuvan trailerin alapuolelta.

Mafiaveljet (16)
Sub
Kello 21:00

Lue myös: Tiesitkö? Harrison Fordille ei haluttu antaa Indiana Jonesin roolia erikoisesta syystä

Lue myös: Filmintekijä Scorsese siirtyy digiaikaan

Lähde: Complex

Kilpailut

Uusimmat