Kuva: AOP

Huhut liikkuvat: Nähdäänkö Harry Potter -maailman suosikkihahmo tulevassa fantasiaelokuvassa?

08.09.2020 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ihmeotuksen ja niiden olinpaikat -elokuvasarjan kolmatta osaa kuvataan parhaillaan.

Uutisoimme vastikään, että Johnny Depp, 57, on kuvaamassa Fantastic Beasts -fantasiaelokuvasarjan kolmatta osaa, mikä perustuu J.K. Rowlingin kirjoittamaan samannimiseen (suom. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat) -kirjaan. Kirja on esiteos Harry Potter -maailmalle.

Tuhannet Potter-fanit ovat pohtineet sitä, nähdäänkö Ihmeotuksissa Harry Potter -elokuvista tuttuja henkilöitä tai jopa samoja näyttelijöitä. Esimerkiksi Albus Dumbledoren hahmo on tuttu molemmista maailmoista.

Näyttelijä Dan Fogler, 43, lisäsi vettä huhumyllyihin sanomalla, että ajatus ei ole mahdoton.

- Elokuvissa voidaan nähdä esimerkiksi Hagrid, mikä olisi todella mielenkiintoista. Puhuvatko ihmiset siitä? En tiennyt. Olen ajatellut itsekin asiaa, sillä rakastan Hagridia, mutta kukapa ei? Fogler pohti Movie Web -julkaisun mukaan. Hagrid muistetaan lempeänä jättiläisenä, joka oli Harry Potterin ystävä ja opettaja.

Mutta jos Ihmeotuksiin haluttaisiin muitakin Harry Potter -hahmoja, niin kuinka se voisi toteutua? Foglerilla oli ajatus asiaan.

- Eikö Potter-maailmassa ole ennenkin nähty ajankääntäjiä? Hermionella oli sellainen, Fogler sanoi ja viittasi kolmanteen Harry Potter -elokuvaan Harry Potter ja Azkabanin vanki.

Fogler näyttelee Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasarjassa Jacob Kowalskia.

Lue myös: Harry Potter -tähti näyttelee Donald Trumpia, yhdennäköisyys hämmentää: "Pelottavaa"

Lue myös: Johnny Depp pyytää oikeudenkäynteihin lykkäystä - syynä fantasiaelokuvan kuvaukset

Lähde: Movie Web

Kilpailut

Uusimmat