Kuva: Emmi Moilanen

Sara Parikka kertoo olevansa suhteellisen tiukka kasvattaja: "En pelkää vaatia"

25.01.2021 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Parikka pohtii suositussa blogissaan sitä, millainen hän on äitinä.

Suosittu näyttelijä ja somepersoona Sara Parikka, 29, pohtii blogissaan elämäänsä äitinä. Parikka sanoo, että on saanut paljon kommentteja siitä, kuinka hänen ajatellaan olevan aina hyvällä tuulella.

"Oon kyllä ihminen joka lähtökohtaisesti ajattelee hyvää ja olen luonnostaan positiivinen, mutta on minussa myös todella paljon ei niin kivoja puolia", Parikka kirjoittaa ja jatkaa:

"Kolmas lapsi on herättänyt mussa ihan uudella tavalla riittämättömyyden tunteita. Mietin paljon omaa vanhemmuutta ja sitä, että mikä siitä tekee hyvää tai huonoa. Välillä pohdin näitä asioita ihan liikaa ja olen aika ankara itselleni. En haluaisi suorittaa vanhemmuutta ja pyrin keskittymään siihen, että elän lasten kanssa hetkessä. Tämä balanssin löytäminen ei ole todellakaan helppoa ja aina säännöllisesti ajaudun väärille poluille".

Parikka myös paljastaa, että vaatii lapsiltaa käytöstapoja ja sanoo olevan kohtuullisen tiukka kasvattaja.

"Oon suht tiukka kasvattaja. Vaadin käytöstapoja ja haluan, että perustaidot opitaan kotona. Lapsen ikätaso pitää tietysti ottaa huomioon, mutta en pelkää vaatia. Koen, että harvoin lapseni pompottaa mua, koska ne tietää että tietyn pisteen jälkeen äidin pinna ei enää veny. Pyrin myös aina kertomaan ennen tilannetta miten pitää käyttäytyä. Esim. ennen ravintolaan menoa käydään läpi miten siellä käyttäydytään ja mitä saa tehdä ja mitä ei. Oon huomannut, että toisto ja asioiden selittäminen auttaa."

Sara Parikka on naimisissa Mikko Parikan, 31, kanssa. Pariskunnalla on kolme lasta.

Lue myös: Sara Parikka jakoi mielenkiintoisen reseptin, seuraajat innostuivat: "Menee testiin!"

Lue myös: Sara Parikka säteilee äitiysonnea - "Näitä hetkiä taatusti kaipaa myöhemmin..."

Lähde: Sara Parikan blogi

Kilpailut

Uusimmat