Kuva: AOP

Greyn anatomia -tähti leimattiin hankalaksi ihmiseksi - avautuu nyt maineensa kovista seurauksista

01.02.2021 19:15 - Iiro Myllymäki

Katherine Heigl sai hankalan ihmisen maineen sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut julkisesti roolejaan.

Näyttelijä Katherine Heigl, 42, on saanut osansa julkisuuden haittapuolista. Naiselle alkoi muodostua hankalan ihmisen maine reilut kymmenen vuotta sitten, kun hänen katsottiin suhtautuvan epäkunnioittavasti tekemiinsä rooleihin.

Vuonna 2008 nainen joutui suuren kohun keskelle, kun hän kieltäytyi mahdollisesta Emmy-ehdokkuudesta Greyn anatomia -sarjan roolisuorituksestaan. Heigl ei asettanut itseään ehdolle ehdokasvalintaan, sillä hän ei kokenut, että kyseinen neljännen kauden roolisuoritus ansaitsisi kehuja. Hän kertoi tuolloin tiedotteessa kokeneensa, ettei saanut käsikirjoittajilta roolihahmolleen sellaista materiaalia, jolla ehdokkuus ansaittaisiin. Nainen oli voittanut samasta roolistaan Emmy-palkinnon vuotta aiemmin. Naisen julkisuuskuva sai säröjä myös, kun hän kritisoi tähdittämäänsä Paksuna-elokuvaa sanomalla sen olevan ”vähän seksistinen”.

Nyt Katherine Heigl on muistellut kohua ja sen seurauksia The Washington Postin haastattelussa.

- Saatoin sanoa asioita, joista ihmiset eivät tykänneet. Se eskaloitui siihen, että ”hän on epäkiitollinen”, ja sitten se eskaloitui siihen, että ”hän on hankala”. Lopulta se eskaloitui siihen, että ”hän on epäammattimainen”. Mitä tarkoittaa, että joku on hankala? Tarkoittaako se sellaista ihmistä, jolla on mielipide, josta et pidä? Olen nyt 42-vuotias, ja tuollainen todella ärsyttää minua, Heigl sanoo.

Katherine Heigl esitti Izzie Stevens -nimistä hahmoa Greyn anatomiassa 2005-2010. (kuva: AOP)

Kohu aiheutti ahdistusta

Katherine Heiglin kiistanalaiset kommentit herättivät paheksuntaa paitsi Greyn anatomian ja Paksuna-elokuvan faneissa, myös tekijöissä. Jotkut osoittivat paheksuntansa myös julkisesti.

Heigl kertoo nyt, että kohu vaikutti merkittävästi hänen mielenterveyteensä.

- Pyysin äitiäni ja aviomiestäni etsimään minulle jonkin paikan, mihin mennä, koska koin, että haluaisin vain olla kuollut. En tajunnut, kuinka suuren ahdistuksen kanssa elin ennen kuin se meni niin pahaksi, että minun oli etsittävä apua, Heigl sanoo.

Katherine Heigl on aiemmin kertonut pyytäneensä heti anteeksi Greyn anatomia -sarjan luojalta Shonda Rhimesilta lausuntojaan. Hankalan ihmisen julkinen maine vaikutti Heiglin tv- ja elokuvatöihin niin, ettei nainen uskaltanut pitää puoliaan kuvauksissa vaan oli mieluummin hiljaa.

- Olin pienen independent-elokuvan kuvauksissa enkä uskaltanut sanoa mistään mitään. Muistan pitäneeni kokoa liian pieniä kenkiä, koska pelkäsin sanoa puvustajalle, että kengät ovat liian pienet. En halunnut olla hankala, Heigl on sanonut Howard Sternin haastattelussa muutama vuosi sitten.

Lue myös: Greyn Anatomia -tähti otti ensimmäisen tatuointinsa 39-vuotiaana - jakoi suloisen kuvan

Lue myös: Greyn Anatomia -tähti kiittää vuolaasti hoitoalan työntekijöitä kriisin keskellä: "Arvostamme teitä"

Lähteet: Huffington Post, Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat