Kuva: AOP

Kate Moss avautui uransa alkuajoilla otetuista alastonkuvista: "Hirvittävän epämukavia"

16.02.2021 17:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Moss nousi julkisuuteen 1990-luvulla.

Huippumalli Kate Moss, 47, nousi mallimaailmaan hyvin nuorella iällä. Hän oli vasta 14-vuotias, kun hänet niin sanotusti löydettiin. Hänen uransa on ollut huikea ja hän onkin yksi Britannian menestyneimmistä malleista. 

Tuoreessa haastattelussa Moss kertoo alastonkuvista, joihin hän joutui uransa alkutaipaleella. Mossin mukaan tuohon aikaan nuoria malleja painostettiin vähäpukeisiin kuviin. 

- Osa valokuvaajista kieltäytyi kuvaamasta kuvia, jos mukana ei ollut lainkaan alastonelementtiä. Sellaista se oli silloin ja on varmasti edelleen. Se voi olla todella pelottava kokemus nuorelle naiselle, Moss kertoo.

Mossin mukaan hän itse tunsi olonsa todella epämukavaksi alkuaikojen alastonkuvissa.

- Urani alkuaikoihin mahtuu lukuisia kuvauksia, joissa tunsin oloni hirvittävän epämukavaksi. 

Mossin tytär Lila on seurannut äitinsä jalanjälkiä ja luo uraa mallimaailmassa. Äiti ja tytär nähtiin myös catwalkilla yhdessä Fendin näytöksessä Pariisin muotiviikoilla kuluvan vuoden tammikuussa. 

Lue myös: Kate Mossin Lila-tytär seuraa äitinsä jalanjälkiä - mallina Pariisin muotiviikoilla, katso

Lue myös: Kate Moss, 45, vilautteli nännejään muotitapahtumassa - katso kuvat paljastavasta lookista

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat