Kuva: Mikko Räsänen

Valtavat tuloerot vaikuttivat suhteeseen - Danny muistelee Me Naisille eroaan Liisa Lipsasesta

17.02.2021 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

"Toisella oli rahaa toistasataa miljoonaa", Danny kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa.

Laulaja Danny, 78, erosi pitkäaikaisesta vaimostaan Liisa Lipsasesta (os. Seppälä) vuosituhannen alussa. Pari ehti olla naimisissa yli 30 vuotta ja heille siunaantui kolme lasta.

Liisa Lipsanen teki töitä perheyrityksensä Seppälän parissa, mikä lopulta myytiin. Yrityskaupoista Liisa sai valtavan summan rahaa ja tämä vaikutti parin avioliittoon.

- Olimme kumpikin tehneet tahoillamme paljon työtä, Liisa perheyrityksensä vaateketju Seppälän parissa ja minä D-tuotannon puikoissa. Kun Liisa 80-luvun lopulla myi Seppälän, hän sai yhtäkkiä valtavasti rahaa, ja sitä piti alkaa käyttää, Danny kertoo Me Naiset -lehdelle ja jatkaa:

- Suhteeseemme vaikutti loppuvaiheessa se, että toisella oli rahaa toistasataa miljoonaa. Minulla ei ollut.

Lopulta Liisa Lipsanen osti Ruotsista linnan ja halusi jäädä sinne asumaan. Danny ei kuitenkaan halunnut jatkuvasti elää vaimonsa siivellä, joten hän muutti takaisin Suomeen.

Erosta huolimatta parilla on edelleenkin hyvät välit.

- Kuinka moni vielä vuosia eron jälkeen saa entiseltä vaimoltaan postissa tämän kuvan? Minä sain kuukausi sitten, ja laitoin sen työhuoneeni seinälle, lastemme lapsuuskuvien ja vanhan perhepotrettimme viereen, Danny paljastaa.

Danny on mukana tämän vuoden UMK:ssa kappaleellaan Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua.

Lue myös: Yhden tähden äänitapettia ja kiistanalaisia sanoituksia - arvostelussa kaikki UMK-finalistit

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat