Kuva: AOP

Hugh Jackmanin tähdittämä sci-fi-elokuva floppasi täysin avausviikonloppunaan

24.08.2021 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Reminiscence julkaistiin Yhdysvalloissa viime viikonloppuna, mutta Suomessa leffa saapuu teattereihin vasta 3. syyskuuta.

Näyttelijä Hugh Jackman, 52, tähdittää uutta Reminiscence-elokuvaa, joka on nyt julkaistu Yhdysvalloissa. Suomessa elokuva julkaistaan 3. syyskuuta.

Yhdysvalloissa Reminiscence on saanut varsin nihkeän lähdön. Independent-julkaisun mukaan elokuva on nimittäin yksi vähiten lipputuloja avausviikonloppunaan kerännyt leffa koskaan ja menestyi huonommin kuin monet elokuvat pandemian pahimpana aikana.

Reminiscence tienasi vain noin kahden miljoonan dollarin, eli noin 1,7 miljoonan euron, lipputulot, vaikka sitä näytettiin yli 3200 teatterissa Yhdysvalloissa. Jotta elokuva pääsisi omilleen markkinointi- ja tuotantokustannusten jälkeen, tarvitsisi se ainakin 130 miljoonan dollarin tuotot.

Esimerkiksi Ryan Reynoldsin tähdittämä Free Guy tuotti ensimmäisenä viikonloppuna noin 28,4 miljoonaa dollaria.

Reminiscence on sci-fitrilleri, joka kertoo yksityisetsivästä, jonka tehtävänä on palauttaa asiakkaidensa unohtuneita muistoja. Jackmanin lisäksi leffaa tähdittävät muun muassa Thandiwe Newton sekä Rebecca Ferguson. Ohjauksesta vastaa Lisa Joy.

Trailerin näet alta tai tästä.

Lue myös: Hugh Jackman on todellinen monilahjakkuus - miehen julkaisema steppivideo sai somen huokailemaan

Lue myös: Hugh Jackman vaatii Ryan Reynoldsilta roolia erikoisella tavalla - "Muuten saat sakot"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat