Tiina Jylhä: Lama näkyy rinnoissa

23.09.2009 13:44 -

Taantuma ei ole vaikuttanut kauneusyrittäjä Tiina Jylhän työtilanteeseen. Hänen mukaansa lama on hyvää aikaa kauneusbisnekselle. Kauneusoperaatioissa haetaan nyt jälleen enemmän täyteläisyyttä.

The Look -klinikkaa pyörittävä yrittäjä on ehtinyt kokea jo yhden laman kauneuskirurgian parissa toimiessaan. Tämä taantuma ei ole tuntunut vaikuttavan myyntiin.

- Tällä hetkellä ei ole näkyvissä mitään muutosta. Olen käynyt läpi jo edellisen laman tällä samalla alalla. Tuntuu, että se oli meille parasta aikaa. Silloin tehtiin kaikkien aikojen myyntiennätykset, Tiina Jylhä kertoo Voicen Viihteille.

Jylhän mukaan ihmiset hakevat taantuman aikaan entistä enemmän hyvää oloa ja piristystä. Tämä näkyy myös ulkonäköön panostamisena.

Kauneusihanteet ja vallitsevat trendit menevät sykleittäin. Tiina Jylhä muistelee, että 90-luvun taantuman aikaan haettiin näyttävää ulkonäköä.

- Edelliseen lamaan ajoittui se, että silloin haluttiin isoja rintoja ja muhkeita huulia. Tässä välissä haluttiin enemmän luonnollista lopputulosta, mutta nyt halutaan selkeästi taas enemmän muhkeutta ja näyttävyyttä, Jylhä toteaa Voicelle.

Kilpailut

Uusimmat