Kuva: AOP

Huippusuosittu talk show -juontaja vitsaili suomalaishiihtäjän jäätyneestä peniksestä - "Käy sääliksi"

23.02.2022 11:15 - Iiro Myllymäki

Jimmy Fallon nosti ohjelmassaan esiin Remi Lindholmin olympiahiihdon seuraukset.

Suomalainen maastohiihtäjä Remi Lindholm, 24, päätyi kansainvälisiin otsikoihin, kun hän oli kärsinyt Pekingin olympialaisissa ikävästä vaivasta. Mies kertoi lauantaisen kilpailun jälkeen suomalaismedialle, että hyisissä olosuhteissa käydyn 30 kilometrin hiihdon aikana hänen peniksensä jäätyi. Hiihtäjä kuvaili kipua ”aika sietämättömäksi”, kertoo muun muassa Iltalehti.

Nyt aiheeseen on tarttunut suosittu talk show -juontaja Jimmy Fallon. Juontaja nosti Lindholmin tapauksen esiin monologissaan The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -ohjelmassaan. Ohjelmassa näytettiin ensin lyhyt uutispätkä, jossa jäätyneestä peniksestä kerrottiin. Jo tämä sai studioyleisön nauramaan. Tämän jälkeen Fallon alkoi vitsailla.

- Hän käytti tilannetta hyväkseen, sillä kahdella kierroksella hänen ei tarvinnut käyttää sauvoja lainkaan. Sitä oli hyvin mielenkiintoista katsoa, Fallon sanoi.

Jimmy Fallon (kuva: AOP)

Fallon myös leukailee, että hiihtäjä varmaankin lämmitteli intiimialueitaan miesten pukuhuoneessa käsilläseisonnassa käsienkuivaajan alla.

- Häntä käy vähän sääliksi. Hän on treenannut vuosien ajan, ja nyt tuo on se, mikä tulee esiin, kun hänen nimensä googlettaa, Fallon jatkoi.

Talk show -juontajan vitsailut pääsee katsomaan alla näkyvän videon alusta.

Remi Lindholm kertoi hiihtokilpailun jälkeen lämmitelleensä sukuelintään lämpöpussilla. Mies sijoittui kilpailussa 28:nneksi. Alun perin kilpailun oli määrä olla 50 kilometrin mittainen, mutta rankkojen olosuhteiden takia kilpailua lyhennettiin 20 kilometrillä.

Lue myös: Suomalaishiihtäjän jäätynyt penis nousi otsikoihin maailmalla - Twitterissä vitsaillaan

Lähteet: Iltalehti, The Guardian

Kilpailut

Uusimmat