Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Oscar-palkitussa trillerissä vaimonsa kuolemaa tutkiva mies päätyy keskelle salaliittoa

26.02.2022 07:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvaa on kuvattu muun muassa Keniassa.

Vuonna 2005 ilmestynyt elokuva Uskollinen puutarhuri kertoo vaimonsa Tessan mystistä kuolemaa tutkivasta Justinista, joka löytääkin itsensä pian keskeltä maailmanlaajuista salaliittoa.

Elokuva vie mukanaan Keniaan, jossa iso osa elokuvan kohtauksista on kuvattu. Kaikki kohtauksista eivät ole edes käsikirjoitettuja, sillä esimerkiksi Tessan kävellessä kadulla ja kenialaisten lasten rientäessä kysymään hänen vointiaan, oli kyseessä aito tilanne, jossa lapset eivät olleet elokuvan avustajia, vaan paikallisia lapsia. 

Rooleissa ovat muun muassa Ralph Fiennes, 59, ja Rachel Weisz, 51, joista Weisz voitti roolistaan myös parhaan sivuosan Oscarin. Elokuva oli ehdolla Oscarin saajaksi myös parhaan leikkauksen, parhaan kirjasta sovitetun käsikirjoituksen ja parhaan elokuvamusiikin kategorioissa. Sitä muistettiin myös monissa muissa palkintogaaloissa kuten Bafta-gaalassa sekä Golden globe -gaalassa.

Trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Uskollinen puutarhuri

Frii

23.00

Lue myös: Bond-tähti Daniel Craigille, 50, ja näyttelijävaimo Rachel Weiszille, 48, lapsi - tyttö tuli!

Lähde: IMDb

Kilpailut

Uusimmat