Dvd-tallenteiden myynti romahti

29.09.2009 12:20 -

Dvd-elokuvien myynti on lähtenyt Suomessa laskuun ensimmäistä kertaa. Myynnin rajun laskun veikataan olevan pysyvää, kertoo Helsingin Sanomat.

Dvd-elokuvien myynti on ollut av-alalle tähän saakka keskeinen tulonlähde, sillä tallenteiden myynti on ollut liikevaihdoltaan elokuvateatteribisnesta suurempaa jo vuonna 2001.

Dvd-levyjen myynti on kuitenkin laskenut kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 16 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Yhtenä merkittävänä syynä myynnin laskuun pidetään lamaa.

- Voi se olla merkki kyllästymispisteestäkin, Tero Koistinen elokuvatoimistojen liitosta kertoo lehdelle.

Dvd-myynnin lasku ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö, sillä myynti on laskenut myös muualla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yhdellä dollarilla elokuvia vuokraavat automaatit ovat syöneet markkinoita perinteisiltä vuokraamoilta.

Leif Lindblad Warner Home Video -yhtiöstä kertoo tällä hetkellä päänvaivaa bisneksessä aiheuttavan vähäinen elokuvien laillinen verkkojakelu:

- Jengi on tottunut lataamaan elokuvia ilmaiseksi. Luvaton lataaminen on samaa suuruusluokkaa kuin nykyinen dvd-myynti.

Tällä hetkellä pelastusta tilanteeseen kuitenkin odotetaan juuri verkkojakelun piiristä. Uusia Online-levitykseen erikoistuneita toimijoita toivotaan ilmaantuvan runsaasti alalle parin vuoden sisällä.

Kilpailut

Uusimmat