Kuva: Nelonen

Tänään tv:ssä: Ohjaaja, joka inhoaa juonia - "Olen kiinnostunut ainoastaan hahmoista"

08.05.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Ohjaaja David O. Russellin kerrotaan sanoneen inhoavansa juonia. Tämä on aiheuttanut ajoittain epäluuloisuutta näyttelijöissä.

Vuonna 2013 valkokankaille ilmestyi American Hustle, joka on ohjaaja David O. Russellin, 63, käsialaa. Hänen käsistään syntyi elokuva, jossa kaksi gangsteria pestataan FBI:n leiviin. Elokuvan pääosissa nähdään Christian Bale, 48, Amy Adams, 47, sekä Bradley Cooper, 47.

Bale on kertonut suuren osan elokuvasta olevan improvisoitu. Bale olikin ilmaissut epäluuloisuutensa ohjaajalle erään kohtauksen aikana.

- Kai ymmärrät, että tämä tulee muuttamaan juonta todella paljon, hänen kerrotaan sanoneen.

Tämä ei kuitenkaan ohjaajaa hätkähdyttänyt.

- Christian, minä vihaan juonia. Olen kiinnostunut ainoastaan hahmoista, siinä kaikki, Russell oli tiivistänyt ajatuksensa.

Elokuva on saanut elokuvasivusto IMDb:ssä arvosanaksi 7,2 tähteä kymmenestä.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

American Hustle

Klo 21.00

Yle TV2

Lue myös: Oscar-ennakkosuosikki ja Psyko-ohjaaja – esittelyssä ensi-iltaelokuvat

Lue myös: Painostava trilleri nousi Netflixin katsotuimmaksi - kielletty alle 16-vuotiailta

Lue myös: Tähtinäyttelijä Amy Adams sekoitettiin sijaisnäyttelijäänsä - järkyttyi saamastaan kohtelusta

Lähde IMDb

Kilpailut

Uusimmat