Kuva: AOP

Chris Hemsworth kommentoi jo etukäteen kohauttanutta alastonkohtaustaan: "Se on ollut unelmani"

27.06.2022 23:15 - Iiro Myllymäki

Hemsworth nähdään ilman rihman kiertämää seuraavassa Thor-elokuvassa.

Näyttelijä Chris Hemsworth, 38, nähdään alasti seuraavassa Thor-elokuvassa. Thor: Love and Thunder -leffan trailerissa saatiin jo esimakua kohtauksesta, jossa Russell Crowen esittämä Zeus pyyhkäisee Hemsworthin esittämältä Thorilta vaatteet pois. Trailerilla miehen takapuoli on sensuroitu, mutta itse elokuvassa sumennusta tuskin nähdään. Kohtaus on herättänyt jo paljon huomiota etukäteen.

Nyt Hemsworth itse on kommentoinut alastonkohtausta. Varietylle antamassaan haastattelussa mies toteaa, että kyseessä on toteen käynyt unelma.

- Sitä kohtausta ennakoitiin jo kymmenen vuotta sitten. Se on ollut tavallaan unelmani. Kun ensimmäisen kerran esitin Thoria, otin paitani pois. Silloin ajattelin, että tästä pistetään paremmaksi ja vuosikymmenen päästä riisun kaiken, Hemsworth sanoo.

Thor: Love and Thunder -elokuvan ohjaaja Taika Waititi on niin ikään innoissaan kohtauksesta.

- Me olimme kaikki puhuneet siitä. Puhuimme, että meidän pitää näyttää hänen kroppansa. Ajattelin, että Chris työskentelee niin kovaa, että sitä pitää esitellä. Älä peittele sitä puvuilla ja viitoilla. Se ei ole reilua, Waititi sanoo.

Jo aiemmassa haastattelussaan ohjaaja sanoi pilke silmäkulmassa, että olisi ”rikos ihmisyyttä kohtaan”, jos Hemsworthin alastonta kroppaa ei näyttäisi kaikelle kansalle. Aiemmin Hemsworth on esitellyt paljasta takamustaan valkokankaalla vuoden 2013 Rush-elokuvassa.

Thor: Love and Thunder tulee ensi-iltaan 6. heinäkuuta.

Lue myös: Chris Hemsworth nähdään alasti seuraavassa Thor-elokuvassa - ohjaaja perustelee valintaa

Lue myös: Thor-näyttelijä Chris Hemsworth tähdittää Netflixin uutta scifi-elokuvaa - kielletty alle 16-vuotiailta

Lähteet: Variety, Gizmodo

Kilpailut

Uusimmat