Kuva: AOP

Oli vähällä, ettei Matthew Perrya olisi nähty Frendien paluujaksossa

01.11.2022 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Perry on kamppaillut erilaisten terveyshuolien kanssa.

Matthew Perry kertoo vasta ilmestyneessä elämäkerrassaan kärsineensä viime vuosiin asti erinäisistä terveysongelmista. Pitkään jatkuneet huumausaineongelmat johtivat lopulta paksusuolen puhkeamiseen ja kuukausien sairaalahoitoon.

Myös Friends: the Reunion -paluujakso meinasi mennä näyttelijältä ohi terveyssyiden vuoksi. Perry kertoo, että joutui juuri kuvausten alla kiirelliseen suun alueen leikkaukseen.

- Pari päivää ennen sitä jouduin kiirelliseen hammaslääketieteelliseen leikkaukseen, joka teki minulle kaikenlaista, Perry kertoo.

Perry kuvailee, että hänen olonsa oli niin tukala ja puhuminen vaikeaa, että hän luuli hetken joutuvansa perumaan esiintymisensä jaksossa.

- Leikkaus sai suuni tuntumaan siltä kuin se olisi tulessa ja ääneni oli poissa. Mutta en voinut olla menemättä, joten päätin mennä ja tehdä sen, minkä pystyn, Perry muistelee.

HBO Max -suoratoistopalvelussa esitetty paluujakso saavutti valtaisan suosion keräten koko Frendien alkuperäisen kaveriporukan yhteen.

Lue myös: Matthew Perry oli kuolla yliannostukseen neljä vuotta sitten: "Kahden prosentin todennäköisyys elää"

Lue myös: Frendien rakastettu lapsinäyttelijä kertoo urapolkunsa olleen kivulias: "Kuuluisuus on trauma"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat