Toinen hitti kiilasi Stranger Thingsin ohi Netflixin maailmanlaajuisesti katsotuimpana sarjana
Netflixin maailmanlaajuisesti katsotuimman sarjan paikkaa pitkään pitänyt Stranger Things on tuoreen tilaston mukaan menettänyt asemansa.
Sen ohi on yllättäen kiilannut jo viime vuonna hitiksi noussut Squid Game, jonka toisen kauden julkaisua odotellaan vielä. Kärkikahinoissa oli myös Bridgerton, joka sekin kuitenkin jää tällä hetkellä Squid Gamen taakse.
Suosituimman elokuvan paikkaa puolestaan pitää Don't Look Up, ja heti perässä keikkuu Red Notice.
Lue myös: Netflixin huhuttu ja kavahdettu uusi ominaisuus tulee toteen ensi vuoden alussa
Lue myös: The Crown -kohu sai päätöksensä - Netflix taipui kritisoijien tahtoon
Lähde: NME
Kilpailut
Uusimmat
Yksi kokelas keräsi hurjat 10 laudaturia - kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset julki
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Näytä lisää