Kuva: All Over Press

Miksi Ben Affleck ei ollut oma itsensä Grammy-gaalassa? Lähde kertoo

07.02.2023 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Lähteen mukaan näyttelijä on parhaillaan hyvin kiireinen työskennellessään useiden projektien parissa.

Näyttelijä Ben Affleckin, 50, ikävystynyt olemus Grammy-gaalassa on riemastuttanut sosiaalisessa mediassa. Affleck otti osaa musiikkialan palkintotapahtumaan yhdessä puolisonsa, näyttelijänä ja laulajana tunnetun Jennifer Lopezin, 53, kanssa.

Viihdesivusto Entertainment Tonightin saamien tietojen mukaan näyttelijää vaivasi kuitenkin väsymys gaalan aikaan.

- Jenillä ja Benillä oli muka treffi-ilta Grammyissä, mutta he molemmat ovat olleet todella kiireisiä työskennellessään useiden projektien parissa, joten Ben oli väsynyt, lähde kertoo.

- Hän halusi kuitenkin osallistua tukeakseen Jeniä, mutta hän ei ollut oma itsensä, lähde jatkaa.

Lähteen mukaan Affleck viihtyy ennemmin kotioloissa rientojen sijaan.

Affleckin olemus on kirvoittanut sosiaalisen median vitsiniekat irvailemaan tuskastuneen näköisen näyttelijän olemuksesta. Lopez näyttää ottaneen kantaa sosiaalisessa mediassa meemeihin julkaisemalla videokollaasin Grammy-gaalasta.

"Rakkaani kanssa on aina parasta aikaa", Lopez kirjoittaa julkaisussaan.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Ben Affleckin ilmeet Grammy-gaalassa riemastuttivat somessa - 'Räpytä silmiäsi, mikäli olet kunnossa'

Lue myös: Jennifer Lopez ja Ben Affleck hempeilivät Instagramissa - jakoivat hellyyttävän videon

Lue myös: Jennifer Lopez haluaisi tehdä yhdestä elokuvastaan jatko-osan - arvaatko, mikä leffa on kyseessä?

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat