Näin julkkisnaiset pudottivat raskauskilonsa

06.11.2009 20:26 -

Marttiina Aitolehti aikoo pudottaa raskauden aikana kertyneet kilot kuntoilemalla heti synnytyksen jälkeen. Muutkaan suomalaiset julkkisnaiset eivät ole kauaa odotelleet raskauskilojensa tiputtamista.

Putiikkiyrittäjä Susanna Penttilä on kolmen kuukauden ikäisen poikavauvan äiti. Penttilä kertoo menettäneensä raskauskilot hieman liiankin helposti.

- Kävi toisin päin, minulta lähti jopa liikaa, Susanna kertoi Ilta-Sanomissa.

Malli ja juontaja Niina Herala nähtiin viime vuonna Marimekon muotinäytöksessä puolitoista kuukautta tyttärensä syntymän jälkeen. Heralan mukaan hän on aikalailla samoissa mitoissa kuin ennen raskauttaankin. Juontajan mukaan raskauskilot lähtivät helposti.

- En ole yrittänyt mitenkään laihduttaa, mutta pidän kyllä peruskuntoa yllä. Urheileminen on minulle tosi tärkeää, ja se on samalla minulle sitä omaa aikaa, Herala kertoi Ilta-Sanomissa.

Malli Janina Fry (o.s. Frostell) palasi catwalkeille reilu puoli vuotta esikoistyttärensä syntymän jälkeen. Fryn mukaan hän ei ole raskauden jälkeenkään tarvinnut erikoisruokavaliota.

- Olen ihan tyytyväinen mittoihini, eikä raskauskilojen karistaminen ollut minulle mikään kysymys. En voi elää pureskelemalla vain raasteita. Enimmäkseen syön ihan tavallista reilua kotiruokaa, jossa saa olla vaikka voitakin, Fry kertoi Voicelle.

Kilpailut

Uusimmat