Kuva: Nordisk Film

Tänään tv:ssä: Hannele Lauri näyttelee diivamaista iskelmälaulajaa voimaannuttavassa komediassa

27.04.2024 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Marja Packalén pokkasi elokuvasta parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon.

Lauantai-iltaa viihdyttää tänään Johanna Vuoksenmaan ohjaama elokuva 70 on vain numero (2021). Elokuvan pääroolissa nähdään Hannele Lauri.

Lauri näyttelee elokuvassa legendaarista iskelmälaulajaa Seija Kuulaa. Vaikka koko kansa rakastaa Kuulaa, on hänellä vaikeuksia päästää ihmisiä lähelleen henkilökohtaisessa elämässään. Kun Kuula tapaa biisinkirjoitusleirillä muusikon, vuosia nuoremman Laurin (Mikko Nousiainen), on diivamaisen Kuulan astuttava tavallisten kuolevaisten pariin ja kestettävä sen seuraukset. Elokuvassa ikä toimii voimavarana, ja se tekee kunniaa suomalaisille naisartisteille.

Kuulan lauluosuudet elokuvassa laulaa Lea Laven. (kuva: Nordisk Film)

Laurin ja Nousiaisen lisäksi elokuvassa näyttelevät myös Marja PackalénMisa PalanderJuha Torvinen. Packalén voitti elokuvasta vuoden 2022 Jussi-gaalassa parhaan naissivuosan palkinnon. 

70 on vain numero Yle Teema Fem -kanavalla klo 21.00 ja Yle Areenassa 29.5.2024 saakka. 

Voit katsoa trailerin alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Janne Lehtonen oikoo sitkeän harhaluulon erikoisjoukoista: "Ei se todellakaan ole sitä"

Lue myös: Heitä roastataan Joonas Nordman Show: Grillikausi -ohjelman uudella kaudella

Lue myös: Jasper Pääkkönen palaa tuttuun rooliin uudessa kotimaisessa elokuvassa

Kilpailut

Uusimmat