Harrastetaanko Sievisillä sovintoseksiä?

15.01.2010 09:04 - Katariina Näreaho

Jani ja Mari Sievisellä menee seksielämässä hyvin. Voicella Vapun luotsaamassa Parisuhteellisuusteoria-kisassa pariskunta vastasi muun muassa kysymykseen harrastetaanko heillä sovintoseksiä.

- Sitä on sen verran usein että kai se menee sovinnonkin piikkiin välillä, Jani toteaa.

Parisuhteellisuusteoriaa kisaillaan Vapun iltapäivissä aina torstaisin. Ajatuksena on, että molemmat osapuolet vastaavat kolmeen samaan kysymykseen ja tästä nähdään, vastaavatko he samalla tavalla.

Ainakaan vaimonsa puhelinnumeroa Suurin pudottaja -ohjelmassa valmentava Jani ei muistanut ulkoa, sillä hän oli antanut aluksi Vapulle väärän numeron. Useita numeroita oli oikein, mutta nekin olivat väärillä paikoilla. Korjatessaan asiaa mies vain totesi hymyillen: sattuuhan näitä ja rakastan rakastan.

Kilpailussa pariskunta oli yksimielisiä siitä, että Mari nousee heistä useammin öisin hyssyttelemään Felicia-tytärtä.

Kysyttäessä, kumpi korottaa ääntään useammin, Mari vastasi hän itse. Jani vastasi aluksi että tämän hetkisen tilanteen perusteella Mari, sillä nainen on viimeisillään raskaana ja tunteet käyvät toisinaan kuumina. Hän kuitenkin päätyi ottamaan asian kontolleen.

Parisuhteellisuusteoriaan pääsee mukaan Voicen nettisivujen kautta. Kilpailu käydään torstaisin kello 15:15.

Kilpailut

Uusimmat