"Järki katoaa Levi-kyltin kohdalla"

24.02.2010 08:44 -

Hiihtolomasesonki on parhaillaan käynnissä. Moni eteläisessä Suomessa asuva jättää järjen kotiin suunnatessaan talvilomallaan pohjoisen hiihtokeskuksiin.

Talvilomakausi työllistää useita sesonkityöntekijöitä. Monet heistä ovat nähneet jos jonkinlaista rilluttelua lomalaisilta. Jotkut myöntävät tosin itsekin pistäneensä ranttaliksi.

Ilta-Sanomien haastattelema sesonkityöntekijä Niko Merikko kertoo, että työkaverit viihtyivät toistensa seurassa myös vapaa-ajalla.

- Se on kauheaa bilettämistä töiden ohella, mies kertoo sesonkityöläisen arjesta lehdessä.

Houkutukset ovat nähtävissä myös baaritiskin toiselta puolen.

- Vaikka asiakkaalla olisi sormus sormessa, niin kyllä se järki tuntuu joillakin katoavan tuossa Levi-kyltin kohdalla, Merikko sanoo.

Kilpailut

Uusimmat