Suurin pudottaja -kilpailun finaali tänään
Kaisu on kertonut Maikkarin haastattelussa, ettei aio täysin pysytellä herkuista erossa, vaan suunnitelmallisesti voi sallia niitä itselleen kerran viikossa. Kaisu aikoo avioitua miehensä kanssa, jos hän saavuttaa ihannepainonsa.
Iina on kommentoinut hänelle olevan tärkeintä omat saavutuksensa laihtumisen suhteen, ei niinkään tuo rahapalkinto.
Veijon mukaan kotona painonpudotus ei ole yhtä helppoa työn ja perhe-elämän lomassa. Veijo myös kokee finaalin odottelun erittäin stressaavana.
Tulevaisuudessa kilpailijoilla ei ole Suurin pudottaja -kilpailua tukenaan painonpudotuksessa ja terveellisten elämäntapojen hallinnassa. Pitkäaikaiset tulokset ovat siis heidän omissa käsissään.
Kilpailut
Uusimmat
Justin Bieberin vahanukke koki päivityksen vauvauutisen myötä
Myrskyluodon Maija hallitsee jo Pohjoismaita - rikkoi huiman rajapyykin
Voiko Suomi jäädä pois ensi vuoden Euroviisuista? Näin Yle kommentoi
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Taskuvarkaat liikkuvat erityisesti tiettyinä kellonaikoina ja kuukausina - varo näitä
Näytä lisää