Tekstiviestien lähettely vei naisen ja miehen vankilaan
Paikallisen lain mukaan avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat kiellettyjä. Pelkillä tekstiviesteillä pariskuntaa ei voinut tuomita avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Ne riittivät kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen, koska parin katsottiin "suunnitelleen harjoittavansa syntiä". Aiheesta kertoo Perez Hilton julkkisblogissaan.
Hiljattain Dubaissa matkalla ollut Brittipari koki suuren yllätyksen, kun ravintolaillan päätteeksi pari pidätettiin julkisella paikalla suutelun vuoksi. Pari oli toisiaan suulle suutelemalla järkyttänyt paikallista naista ja tämän lapsia. Silminnäkijä oli niin raivoissaan tapahtuneesta, että soitti paikalle poliisit. Brittipari tuomittiin kuukauden vankeusrangaistukseen ja maasta karkoitukseen.
Kilpailut
Uusimmat
Herttuatar Meghan vieraili prinssi Harryn kanssa Nigeriassa - poimimme 4 edustusasua vierailulta
Justin Bieberin vahanukke koki päivityksen vauvauutisen myötä
Myrskyluodon Maija hallitsee jo Pohjoismaita - rikkoi huiman rajapyykin
Voiko Suomi jäädä pois ensi vuoden Euroviisuista? Näin Yle kommentoi
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Näytä lisää