Korkki kiinni: Jussi Lampi hoikistui hurjasti

30.03.2010 08:41 - Eeva Rajala

Näyttelijä/muusikko Jussi Lampi on laihtunut huomattavasti jätettyään alkoholin. Miehelle tuli yksinkertaisesti mitta täyteen.

- Ensimmäinen juttu oli se, että panin korkin kiinni puoleksi vuodeksi, Lampi kertoo Ilta-Sanomissa.

Lampi vietti reilusti aikaa viime kesänä muun muassa terasseilla istuen ja epäsäännöllinen elämä alkoi syödä miestä. Lampi muutti myös uuteen kotiin. Nyt Lampi on laihtunut 25 kiloa. Mies kertoo, että mieliala on kohentunut keventyneen olemuksen takia.

Terveemmän olemuksen lisäksi miehen elämässä puhaltaa muuten positiivisen muutoksen tuulet. Viime viikolla uutisoitiin, että Lammen parinkymmenen vuoden takaiset takausvelat vanhenevat ja hän saa luottotietonsa takaisin.

Lammen viime aikoihin on mahtunut paljon surua ja murhetta, muun muassa tyttären kuoleman ja avioero. Lampi kertoo koettelemuksistaan tänään SuomiTV:llä esitettävässä Vilskeessä-ohjelmassa klo 22:15.

Kilpailut

Uusimmat