Näin Leena Tirrosesta tuli Leena Ihmemaassa
Tirronen kertoo Voicelle, että nimivalinnalle oli monta syytä. Ensinnäkin Tirronen halusi irrotautua siitä, mitä X Factorissa nähtiin.
- Lisäksi Leena Tirronen kuulostaa mun mielestä iskelmälaulajalle. Mä olen myöskin aina laulanut bändeissä, joten halusin että tämäkin on bändi, Leena Ihmemaassa. Kilpailun jälkeen on tapahtunut niin paljon, että olen myöskin ollut aika pihalla kaikesta, eli siksi ihmemaassa, Tirronen nauraa.
Leena Ihmemaassa -levyä on työstetty koko kesän tuottaja Rauli "Rake" Eskolinin kanssa, joka viime vuosina on tullut tunnetuksi muun muassa Anna Abreun tuottajana. Leena Ihmemaassa -yhtyeeseen kuuluu Tirrosen mukaan "kaikenlaisia oudonnäköisiä heppuja".
Leena Ihmemaassa -debyyyttilevy on odotettavissa lokakuussa.
Kilpailut
Uusimmat
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Lääkäriliitto tiedotti kannastaan eutanasian laillistamiseen - tähän se päätyi
Miten katsojat reagoivat Mariannan paluuseen Salattuihin elämiin? Näyttelijä Oona Kare vastaa
Karu tilasto julki - Tilastokeskus ilmoitti pahoinpitelystä vuonna 2023 epäiltyjen yleisimmän iän
Jenni Haukio nimitettiin uuteen tehtävään
Näytä lisää