Uutuuskirja paljastaa: Mikael Jungner yritti iskeä Mari Kiviniemeä

29.09.2010 13:33 - Eeva Rajala

Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner on julkaissut Outolintu-nimisen elämäkerran. Jungner paljastaa kirjassaan muun muassa sen, miten yritti aikoinaan iskeä nykyistä pääministeriä Mari Kiviniemeä.

Kirjan kuudennessatoista luvussa Jungner kertoo siitä, miten hänen naissuhteensa jatkuvat yhtä sotkuisina 90-luvun alussa kuin aina aiemminkin. Miehen seurustelusuhteet päättyivät nopeasti ja ikävästi.

- Noihin aikoihin olin eräissä juhlissa Mari Kiviniemen ja Jan Vapaavuoren kanssa. Minun ja Janin välille syntyi pienimuotoinen kisa Marista. Janin lähdettyä hakemaan lisää juotavaa Mari puraisi minua sormesta, Jungner muistelee kirjassaan.

Mies oli myöhemmin vessajonossa pröystäillyt saavutuksellaan Vapaavuorelle. Jungner oli ilmoittanut, että Vapaavuoren on turha tuhlata aikaansa Mariin, sillä hänen pelinsä oli pelattu. Nyt Jungner kirjoittaa, miten hölmö veto se oli ollut.

- Palatessani sohvalle Mari puhui tiiviisti Janin kanssa. Tunnelma oli jäätävä, katosta tuntui roikkuvan jääpuikkoja. Hetkessä selvisi, mitä oli tapahtunut, Jungner kirjoittaa

Jan oli kertonut Marille, miten Jungner oli hehkuttanut tämän sormen imemistä. Kiviniemi oli vetänyt niin sanotusti herneet nenään, eikä ollut puhut Jungnerille kahteen kuukauteen.

Noina samoina aikoina Jungner tapasi ensimmäisen vaimonsa Henni Rousun. Ensimmäinen avioliitto päättyi eroon vuonna 2007. Jungner meni naimisiin nykyisen vaimonsa Marian kanssa joulukuussa 2007.

Junger käy kirjassaan läpi koko elämänsä työkuvioista aina henkilökohtaisiin kuvioihin saakka. Kirjassa monet asiat on kerrottu humoristiseen sävyyn, toiset asiat taas vakavoittavat myös lukijan.

Kilpailut

Uusimmat