Aku Ankka ja Karvinen lähtevät merelle

21.02.2011 18:34 -

Sarjakuvan suursuosikit Aku Ankka ja Karvinen pääsevät tulevana kesänä risteilemään Turun ja Tukholman välille, kun Silja Linen kahdella risteilyaluksella avataan Kemin sarjakuvakeskuksen tuottamat näyttelyt.

Aku Ankka kumppaneineen seikkailee Itämeren suurimmalla risteilyaluksella Silja Europalla ja Karvisen hahmot Silja Galaxylla. Näyttelyt ovat esillä 17.6.-14.8.2011 Siljan Turun-laivojen kokousosastoilla.

- Tämä on hieno tilaisuus tuoda sarjakuvaa esille hieman uudenlaisessa ympäristössä ja sitä kautta myös tuhansien ihmisten nähtäväksi. Olenkin erittäin iloinen Silja Linen ja Kemin sarjakuvakeskuksen välisestä yhteistyöstä, sanoo näyttelytuottaja Risto Koskinen.

- Loistavaa, että saamme Kemin sarjakuvakeskukselta tasokkaan näyttelyn kesän ajaksi laivoillemme. Kesä on perheiden matkustusaikaa parhaimmillaan. Näyttely sopii erittäin hyvin ohjelmistoomme, viihdyttäähän sarjakuva vauvasta vaariin, sanoo Tallink Silja Oy:n viihdepäällikkö Kati Heiniö.

Näyttelyiden yli 30 hahmoa ovat Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuvataideopiskelijoiden valmistamia.

Sarjakuvateema on osa Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkijuhlaa. Tänä vuonna vietetään myös Kemin sarjakuvapäivien 30-vuotisjuhlia sekä suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlaa.

Kilpailut

Uusimmat