Missi-Anni harmittelee: Olen jo liian vanha Miss Suomi –kisoihin

10.03.2011 16:15 -

Lehdistön ihannetytöksi valittu Miss Suomi -finalisti Anni Uusivirta on 24-vuotias, mikä on myös kilpailun yläikäraja. Ensimmäistä kertaa kisoissa mukana ollut kaunotar harmittelee, ettei osallistunut kilpailuihin jo aikaisemmin.

Abu Dhabissa asuva Uusivirta kertoi Voicelle tajunneensa missimittelön aikana, että Suomen kauneimman kruunua olisi kannattanut tavoitella jo huomattavasti aikaisemmin.

- Nyt on sellainen olo, että hitsi, haluan olla Miss Suomi mutta en voi enää voi. No, ehkä se on parempi, että kerran koitetaan ja vedetään täysillä. Ja olen tietysti todella onnellinen Pia Pakarisen voiton johdosta.

Missifinaalin jälkeen uutisoitiin ennakkosuosikin asemaan noussen Uusivirran romahtaneen täysin pettymyksen vuoksi. Vaaleaverikön mukaan otsikot olivat kuitenkin yliampuvia.

- Olihan siinä liioittelua, en ollut täysin hajalla. En itkenyt hotellihuoneessa yötä myöten, niin kuin väitettiin. Kolmen viikon kilpailun aikana olivat tunteet tietysti kasautuneet, joten kyllähän minua harmitti. Yhdessä kun oltiin tyttöjen kanssa pitkään, niin kyllähän senkin takia mieli herkistyi. Kun paikalla oli myös oma perheeni, jota harvoin näen, niin sekin alkoi itkettää.

Vaikka Miss Suomen tittelin tavoittelu ei enää ole mahdollista, kertoo Anni kuitenkin ehdottomasti toivovansa mahdollisuutta jatkaa uraa esimerkiksi mallina.

- Haaveisiin kuuluu se, että voisin olla malli. Moni on sanonut minun olevan mallimainen. Niitä töitä en ole kauheasti tehnyt, joten olisi hauska yrittää sellaisia hommia.

Kilpailut

Uusimmat