Näyttelijäkaunotar puolustaa natseja sympatisoivaa kohuohjaajaa

01.06.2011 07:15 - Eeva Rajala

Ohjaaja Lars Von Trierin uudessa Melancholia-elokuvassa näyttelevä Kirsten Dunst on puolustanut ohjaaja Hitler-puheita.

Lars Von Trierhän potkittiin pois taannoisilta Cannesin elokuvajuhlilta, sillä oli kertonut sympatisoivansa Hitleriä ja natseja. Kirsten Dunst oli istunut samaisessa lehdistötilaisuudessa Von Trierin vieressä hieman vaikean näköisenä.

- Hän yritti saada ihmiset nauramaan kertomalla tarinaa omasta elämästään, mutta yleisö ei vain ollut oikea. Hän ei puhu englantia hirveän usein, hän on ollut Tanskassa kauan. Asia ei vain kääntynyt oikein, Dunst kertoo Contactmusicin mukaan.

Dunst myöntää ärsyyntyneensä itsekin Von Trierin taannoisesta kommentista. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että miehen sanat vain tulkittiin väärin.

- Olin ärsyyntynyt, sokissa ja suuttunutkin, mutta loppujen lopuksi hän on edelleen ystäväni, Dunst jatkaa.

Lars Von Trier on jo muutamaan otteeseen pyytänyt anteeksi huonoa kommenttiaan.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat