IS: Kari Tapion muistomerkissä kirjoitusvirheitä

13.07.2011 08:29 -

Edesmenneen laulajalegenda Kari Tapion muistomerkkiin lipsahti kirjoitusvirheitä. Mokaa ei enää pystytä korjaamaan.

Muistomerkkiin oli tarkoitus ikuistaa Kari Tapion Myrskyn jälkeen -kappaleen sanat. Viikonloppuna esitellyn muistomerkin teksteissä on kaiken kaikkiaan kaksi kirjoitusvirhettä.

Muistomerkissä osaksi kertosäettä on kirjoitettu "taas auringon käyvän hehkumaan". Artisti itse laulaa kappaleessa"Auringon taas käyvän hehkumaan." Muistomerkkiin on hakattu myös teksti "kantaa sydämeen". Kari Tapio itse laulaa kappaleessa: "hehkuu sydämeen".

Suonenjoen kaupungin kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen kertoo, ettei virheitä voida enää korjata.

- Ei sitä voi ymmärtääkseni siihen kiveen korjata. Se on painettu siihen, eikä se ole irtokiveä, Ruotsalainen sanoo.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat