IS: 55-vuotiaan ohjaajan kanssa kihlautunut 19-vuotias missi: Vanhempiani ei ole kutsuttu häihin
- Vanhempiani ei ole kutsuttu häihin, koska haluamme pitää häät pienellä porukalla, Uimonen kertoo.
19-vuotiaan neidin kerrottua tuoreesta kihlauksestaan vanhemmillleen, sai hän hämmentyneen vastaanoton.
- Kyllähän se oli heille aikamoinen yllätys, mutta ihan kannustavasti he siihen suhtautuivat, Uimonen paljastaa.
Parviainen ja Uimonen suunnittelevat avioituvansa mahdollisimman pian. He odottavat Helsingin Tuomiokirkosta peruutusaikaa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Kilpailut
Uusimmat
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Lääkäriliitto tiedotti kannastaan eutanasian laillistamiseen - tähän se päätyi
Näytä lisää