Uudessa BB-talossa huone, jota juontajakin pelkää!

29.08.2011 15:15 -

Suomen Big Brother -faneilla on taas jännät paikat, kun uudet BB-asukkaat astelevat taloon huomenna. Juontajana viime kauden tapaan nähtävä Elina Viitanen paljasti, että uusi BB-talo tarjoaa "jotain aivan uutta".

Elina Viitanen kertoi Voicelle tutustuneensa BB-taloon jo hyvissä ajoin. Juontajan mukaan uudesta talosta on pyritty tekemään yllättävä ja entistäkin mielenkiintoisempi.

- Totta kai, olen talossa käynyt ja sitä tutkaillut. Paljastan sen verran, että siellä on muun muassa sellainen paikka, johon en ole edes uskaltanut mennä. Talo on erinäköinen mitä on ikinä koskaan ollut, mukana on lisäelementtejä, joita ei ole nähty aiemmin.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana BB:ssä ollut Elina lupaa, että tällä kaudella talossa nähdään todella mielenkiintoisia ja jännittäviä kisaajia.

- Kun katsoin ensimmäistä kertaa asukasprofiilit, mietin että mitähän näille tyypeille oikein tapahtuu. Tästä tulee todella, todella herkullinen kausi. Aiemmin ei ole myöskään nähty kilpailemassa näin aikuisia ihmisiä.

Ennakkotunnelmia starttaavasta BB-kaudesta nähdään tänä iltana Subilla kello 19:00 Big Brother: Asukkaaksi taloon -ohjelmassa.

Kilpailut

Uusimmat