Pettikö Jesse James myös Kat Von D:tä?
29-vuotias Von D vihjaa tuoreessa twiittauksessaan ex-rakkaansa Jesse Jamesin pettäneen tatuointitähteä. Jamesille kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, sillä mies muistetaan nykyisin erityisesti petettyään ex-vaimoaan Sandra Bullockia.
- Ei, minun seuraava kirjani ei kerro pettävästä exästäni. On olemassa niin paljon positiivisia ja inspiroivia asioita mistä kirjoittaa, Von D kirjoittaa.
Tatuointitähden uutisoitiin hiljattain myös työstävän debyyttilevyään. Nainen on kertonut julkisuudessa uskovansa levystä tulevan ainutlaatuinen, koska omien sanojensa mukaan tähti on jo valmiiksi luova henkilö.
Lähde: Splash
Kilpailut
Uusimmat
Alexander Stubb vihitään kunniatohtoriksi - korkein mahdollinen yliopiston kunnianosoitus
Mehiläislive tulee taas - seuraa läheltä ahkerien pörriäisten arkipuuhia
Nuorten päihteidenkäytössä uusia piirteitä, selviää WHO-Koululaistutkimuksesta
Suomalaisen elokuvaohjaajan elokuva nappasi kaksi palkintoa Cannesissa
Ibe perui yllättäen kesän keikkakiertueensa: "Olen hakenut ammattiapua"
Näytä lisää