Veikkaus: Suomessa enemmän lottovoittajia kuin pappeja tai leipureita
Vaikka Lotossa voittaminen onkin hyvin epätodennäköistä, on silti ilmeisesti vielä epätodennäköisempää harjoittaa papin ammattia. Näin ainakin vihjaa Veikkaus, joka mainostaa Suomessa olevan jo enemmän lottovoittajia kuin pappeja tai esimerkiksi leipureita.
Veikkauksen sivuilla kerrotaan, että Suomi saa piakkoin 3000:n lottovoittajansa. Sen sijaan pappeja Suomesta löytyy vain noin 2 800 ja leipureita noin 2 700.
Vaikka tämä uutinen saattaakin innostaa, kannattaa muistaa, että olemma aikaisemmin uutisoineet lottovoiton omalle kohdalle osumisen epätodennäköisyydestä. Muun muassa hain puremaksi joutuminenkin on todennäköisempää kun saada Lotossa 7 oikein.
Lähde: Veikkaus
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää