Hittisarjan elokuvasta paljastettiin lisätietoja
Kiefer Sutherlandin tähdittämä 24-sarja on ollut ehdoton hitti niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Pitkään huhuttiin, että sarjasta tehtäisiin myös elokuva ja huhut osoittautuivatkin todeksi.
Elokuvan tiimoilta ollaan oltu vaitonaisia ja tiedämme vain, että elokuvan olisi määrä tulla teattereihin ensi vuoden puolella.
Nyt uusimpien tietojen mukaan elokuvan kuvaukset aloitetaan vasta ensi keväänä, pääosanäyttelijän vapauduttua muista tehtävistä. Julkkisbloggari Perez Hilton kirjoittaa sivuillaan, että tuotanto saataisiin päätökseen vasta vuoden lopussa.
Lähde: Perez Hilton
Kilpailut
Uusimmat
Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on vähenemässä - häirintä ja väkivalta silti yhä korkealla tasolla
Nyt on erittäin kuivaa - maastopalo voi leimahtaa pienestäkin varomattomuudesta
Verohelpotus pienille yrityksille poistuu vuoden 2025 alussa
Sexmane on saavuttanut jo poikkeuksellisen paljon - hänellä on kuitenkin yksi yllättävä urahaave
Kuningatar Letizian ihastuttava kevätasu sopisi jopa Suomen katukuvaan - edusti halpisketjun takissa
Näytä lisää