Tiesitkö tämän: Näitä tähtinäyttelijöitä kaavailtiin yllättäviin rooleihin

03.01.2012 20:30 -

Suosikkielokuvat olisivat saattaneet ajautua hyvin erilaisille teille, jos alkuperäisten näyttelijäehdokkaiden mukaan olisi menty loppuun asti.

Tähtinäyttelijöille lankeaa usein erilaisia rooliehdotuksia, mutta aina elokuvien valinnat eivät heilläkään mene aivan nappiin.

Arpinaama-elokuvasta tuttu Al Pacinoa oli ensimmäiseksi kaavailtu näyttelemään Tähtien Sota -elokuvien hassua Han Soloa. Pacino ei kuitenkaan halunnut tehdä kyseistä elokuvaa ja niinpä Harrison Ford sai suosikkihahmon roolin.

Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta -elokuvassa näytellyt Eric Stoltz kuvasi Paluu tulevaisuuteen -elokuvaa yhteensä viisi viikkoa ennen kuin komistus päätettiin vaihtaa Marty McFly -hahmona nykyisin tunnettuun Michael J. Foxiin.

Bondiakin näytellyt Sean Connery on jättänyt väliin kaksikin huikeaan suosioon nousutta elokuvaa. Mies oli nimittäin kaavailtu Matrix-elokuvien Morpheus-hahmoksi, kyseinen rooli kuitenkin meni lopulta Laurence Fishbournelle. Conneryn haaveiltiin myös esittävän Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Gandalf-velhoa, mutta rooli ajautui lopulta Sir Ian McKellenille.

Angelina Jolien rooliin Salt-elokuvassa oli alunperin suunniteltu miesnäyttelijää ja tarkemmin sanottuna useista toimintaelokuvista tuttua Tom Cruisea.

Matrix-elokuvan Neo-hahmoa näyttelemään oli toivottu Miehet Mustissa -elokuvista tuttua Will Smithiä. Räppärinäkin tunnettu mies päätti kuitenkin  jättää roolin väliin ja Keanu Reeves pääsi valloittamaan naisten sydämet Neo-hahmona.

Twilight-elokuvissa Emmett-hahmoa näyttelevä Kellan Lutz ei halunnut näytellä samaisessa elokuvassa olevaa Edwardia, sillä arveli tämän olevan liian synkkä henkilö näyteltäväksi. Lutz suostui kuitenkin esittämään Emmettiä ja Robert Pattinson sai Edwardin roolin.

Supersuositun Avatar-elokuvan päähenkilöksi oli alunperin suunniteltu Matt Damonia, joka joutuin kuitenkin tahtomattaan jättää elokuvanteon väliin, sillä hänellä ei ollut aikaa projektiin. Loppujen lopuksi Sam Worthington sai Jake Sully -hahmon esittämisen hartailleen.

Lemmenkipeät-sarjaa tähdittävä Michelle Trachtenberg oli ensimmäinen valinta Twilight-elokuvasarjan Bellaksi. Näyttelijätär ei kuitenkaan saanut aikataulujaan kyseisen elokuvantekoon sopivaksi ja Kristen Stewart sai huikean mahdollisuuden näytellä vampyyrin rakkaudesta nauttivaa naista.

Lähde: The Frisky

Kilpailut

Uusimmat