Monty Python -tähdet kokoavat rivinsä uuteen elokuvaan

30.01.2012 11:45 - Eeva Rajala

Tunnetut Monty Pythonin elossa olevat jäsenet kokoavat rivinsä uutta tieteisanimaatiota varten.

Absolutely Anything -animaation ohjaa brittikoomikko Terry Jones ja ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa John Cleese ja Michael Palin, ja Terry Gilliam on myös mukana projektissa. Jones kertoo Variety-lehdessä toivovansa, että Eric Idle tulisi myös animaatioon mukaan.

Kyseessä ei ole Monty Python -projekti, mutta ohjaaja Jonesin mukaan animaatiossa on mukana samaa herkkyyttä kuin Monty Pythonissa. Variety-lehden mukaan animaation yhtenä äänenä on myös Robin Williams.

Absolutely Anything -animaatio kertoo avaruusolioista, jotka myöntävät yhdelle ihmiselle suunnattoman voiman, joka lopulta suistaa maailman kaaokseen. Elokuvan 20 vuotta vanhasta käsikirjoituksesta vastaa Jonesin lisäksi Gavin Scott.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat