Uudelle hittielokuvalle luvassa runsaasti jatko-osia!
Hulk-hahmoa elokuvassa esittävä Mark Ruffalo on nimittäin allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan hän esittää Hulkia vielä ainakin viidessä elokuvassa. On todennäköistä, että suurimmassa osassa näistä elokuvista ensimmäisen elokuvan supersankarit taistelevat yhdessä. NME:n mukaan ainakin yksi tulevista elokuvista keskittyisi pelkästään Hulk-hahmon ympärille.
The Avengers -elokuva on jo huikea kassamagneetti. Elokuva on tuottanut maailmanlaajuisesti yli 180 miljoonaa dollaria eli yli 135 miljoonaa euroa. Suomessa elokuva oli ensi-iltaviikonloppunaan katsotuin elokuva. Sen näki yli 31 000 ihmistä.
Lähde: NME
Kilpailut
Uusimmat
Korvaako vakuutus, jos astianpesukone aiheuttaa vesivahingon ammattilaisen asennusvirheen takia?
Whatsappin ilme uudistuu
Tammikuun paukkupakkaset tulivat maksaneeksi miljoonia - ennätysmäärä vahinkoilmoituksia
Espanjan suosituille turistisaarille alkoholin myyntikielto
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Näytä lisää