Takavuosien ysäritähti kimpaantui: En ole kuollut – kuka tätä huhua levittää?
Lukuisat nettisivut ovat parin päivänä aikana uutisoineet Vanilla Icen kuolleen. Vaikka luonnollisesti moni osaa arvatakin vastaavanlaisten huhujen olevan tuulesta temmattuja, ehtivät ne aiheuttaa melkoisesti harmia räppärille itselleen.
- En tiedä kuka levittää tietoa siitä, että olisin kuollut autokolarissa, mutta olen elossa. Olen saanut 30 tekstiviestiä äidiltäni, perheeltäni ja ystäviltäni.
Moni ilkeäkielinen on toki ehtinyt kuitenkin keskusteluforumeilla leukailemaan, että on toki onni, että Vanilla Ice on elossa, mutta miehen musiikkiurasta ei voi sanoa samaa - räppäri kun ei ole kaupallista menestystä nauttinut vuosikausiin.
Kilpailut
Uusimmat
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Näytä lisää