Tältä Uniklubi-rokkari näyttää teatteriroolissaan
Tampereen Teatterin nettisivujen mukaan teatteridebyyttinsä tekevä Selo toimii musikaalin kertojana ja vuorottelee roolissa Tartu mikkiin -ohjelman juontajan Sami Hintsasen kanssa. Veriveljet-näytelmän kerrotaan olevan unohtumaton kertomus veljeydestä ja ystävyydestä.
Selo kertoo Ilta-Sanomille, että näytelmä jännittää enemmän kuin taannoinen Kuorosota.
- Jännittää paljon enemmän kuin Kuorosodassa. Tämä on minulle niin eri maailma...Tätäkään juttua ei varmaan olisi tullut, jos Kuorosotaa ei olisi ollut, Selo kertoo.
Veriveljet-näytelmän ensi-ilta on Tampereen Teatterin päänäyttämöllä 5. syyskuuta.
Lähteet: Tampereen teatteri, Ilta-Sanomat
Kilpailut
Uusimmat
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Euroviisuvoittaja Nemo viisukokemuksestaan: "Ei ollut pelkästään miellyttävä"
Tällä viikolla saadaan esimakua kesästä - Forecan mukaan jopa hellelukemat mahdollisia
Kaija Koo avautuu äitiyden alkuajoista: "Meillä ei ollut mitään kunnon kotia"
Näytä lisää