Anu Saagim: Kannattaa olla kateellinen

06.10.2012 18:15 - Eeva Rajala

Uuden Tanssi peppu pieneksi -ohjelman tuomarina toimiva Anu Saagim on sitä mieltä, että kateus on hyvä juttu. 

Voice kysyi Anu Saagimilta, kuka on hänen terveyden esikuvansa. Saagim pohti, ettei hänellä välttämättä ole tällaista henkilö, mutta joskus hän kadehtii joitakin hyvän näköisiä ja terveitä ihmisiä. Kateutta pidetään yleisesti negatiivisena asiana, mutta Saagimin mukaan siinä on paljon hyvää.

- Kateus on hyvä juttu, koska silloin rupeat itsekin vähän tsemppaamaan enemmän. Eli jos näen kenet tahansa kauniin ihmisen, niin kyllä silloin kateus iskee minuunkin. Silloin rupean enemmän kävelemään ulkona ja lenkkeilemään, Saagim sanoo.

Hetken mietittyään Saagim muistaa yhden henkilön, joka voisi toimia jossain määrin hänen terveyden esikuvanaan, Madonnan.

- Ihailen sitä, että hän on nyt jo melkein 55-vuotias ja tällaisessa huippukunnossa. Joskus ajattelen, että wau, jos hän pystyy ja jaksaa, niin miksen minäkin, Saagim miettii.

Kilpailut

Uusimmat