Suomalaisohjaajan yrityksellä miljoonavelat ja jättitappiot

30.10.2012 07:15 - Eeva Rajala

Kauppalehti kertoi viime viikolla, että kehutun Puhdistus-elokuvan ohjaajan Antti Jokisen tuotantoyhtiö on suurissa talousvaikeuksissa. Ilta-Sanomissa Jokinen kertoo menettäneensä yrityksen toimintaan suuren määrän rahaa. 

Tuotantoyhtiö Oy Estar Studios Ltd. kärsii tällä hetkellä jättimäisistä veloista. Jokisen mukaan talousvaikeudet ovat olleet seurausta nihkeästi edenneistä suurhankkeista, jotka tyhjensivät yhtiön kassaa.

Kauppalehden mukaan useat perintätoimistot ovat syksyn aikana alkaneet karhuta saataviaan yhtiöstä. Yrityksen merkittävin rahoittaja ja samalla suurin velkoja Finnvera perii Estar Studiosilta yli miljoonan euron saatavia. Myös Valtionkonttori on rahoittanut yhtiötä 160 000 euroa. Yhtiö pyöritti viime vuonna reilun 100 000 euron liikevaihtoa, mutta tilikauden tappio oli 546 000 euroa.

Estar Studios on kohdannut vastoinkäymisiä muun muassa puuhatessaan keskeneräiseksi jäänyttä Nicholas North -nimistä fantasiaelokuvaa sekä elämyspuistohankkeita Pohjois-Suomessa. Jokinen kertoo Ilta-Sanomille, että tilanne harmittaa järjettömästi.

- Ainakin puolisen miljoonaa on mennyt. Sijoitin itse 400 000 euroa ja olen vielä valmis panostamaan lisää. Kaikilla omistajilla on paljon rahaa sijoitettuna yritykseen, Jokinen kertoo lehdelle.

Jokinen uskoo kuitenkin keskeneräisten hankkeiden valmistumiseen ja menestykseen. Hän ei siis usko talousvaikeuksien kaatavan Nicholas Northia tai muita elokuvaprojekteja.

- Mutta onhan se niin, että asiaa täytyy tarkastella myös peilin kautta, Jokinen jatkaa.

Nicholas North -elokuvan kuvaukset piti alun perin alkaa talvella 2010. Yhteen päärooleista oli kiinnitetty Hollywood-tähti Julianne Moore. Kauppalehden mukaan elokuvan budjetti on noin 16 miljoonaa euroa, mikä toteutuessaan tekisi tästä fantasiaelokuvasta kaikkien aikojen kalleimman Suomessa ohjatun elokuvan.

Lähteet: Kauppalehti, Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat