IS: Valokuvaaja haukkui Anu Saagimin ulkonäön

06.11.2012 09:15 - Eeva Rajala

Valokuvaaja haukkui Anu Saagimin näyttävän ”vanhalta lutkalta” rohkean kalenterin kuvauksissa, kertoo Ilta-Sanomat. 

Kyseessä oli pikaruokaravintolan kalenterikuvaukset Helsingissä viime kesänä. Saagim oli meikattu ja stailattu kuvauksia varten, kunnes valokuvaaja Sakari Majantie näki naisen ulkonäön.

- Hän räjähti ja huusi, että näytän aivan vanhalta lutkalta! Hän käski laittaa kaiken uusiksi, Saagim kertoo Ilta-Sanomille.

Saagim oli ensin hämmentynyt ja loukkaantunutkin valokuvaajan kommentista, sillä kampaukseen ja meikkiin oli mennyt monta tuntia aikaa.

- Mietin, voisinko vain kävellä ulos, jos kerran näytän niin hirveältä, Saagim muistelee.

Kampauksesta ja meikistä tehtiin hillitymmät ja lopputulos oli kummankin mielestä hyvä. Majantie kertoo lehdessä halunneensa Saagimille klassisen elegantin lookin.

- Nuoremmalle tytölle sellainen olisi voinut sopia, mutta ei Anun kaltaiselle ikäkuningattarelle, Majantie kertoo.

Tänään julkaistavassa Snacky 2013 Puumat ja kissat -kalenterissa poseeraavat myös muiden muassa Anni Uusivirta, Sara Sieppi ja Susanna Penttilä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat