Adele salaa edelleen poikansa nimen - miksi?

14.01.2013 18:45 - Niina Jokiaho

Laulajatar ei vieläkään haluaa paljastaa poikansa nimeä, henkilökohtaisesta syystä.

Laulajatähden ja hänen puolisonsa Simon Koneckin esikoinen syntyi lokakuussa. Pienellä pojalla on jo nimi, mutta sitä ei ole paljastettu - eikä hetkeen paljastetakaan, varsinkin jos Adele saa pitää päänsä.

- En halua kertoa nimeä vielä, se on minulle niin henkilökohtainen asia. Haluan nauttia hänestä yksin nyt niin paljon kuin vaan voin, Adele kertoo.

Lasta suojellaan julkisuudelta niin paljon kuin mahdollista, yllä oleva kuva on otettu tammikuun alussa Los Angelesin lentokentällä.

Brittitähti palasi parrasvaloihin kuukausien tauon jälkeen eilen Golden Globe -gaalassa. Takahuoneessa hän kertoi toimittajille, kuinka esiintyminen tauon jälkeen häntä jännitti ja mikä viime kuukausien aikana on muuttunut.

- Olen uupunut, sillä tavalla äitiys minua on muuttanut. Saan ihottumaa pullojen keittämisestä, Adele nauroi.

Adelen esittämä Skyfall Bond-tunnari voitti parhaan alkuperäiskappaleen Golden Globe -palkinnon. Skyfall on tänä vuonna myös Oscar-ehdokkaana.

Lähde: Music News

Kilpailut

Uusimmat