Pilapuhelut vainoavat Hollywood-julkkiksia - nyt uhrina Tom Cruise

18.01.2013 18:15 - Niina Jokiaho

Poliisille on soitettu viime aikoina useita puheluita, joissa vieraan ihmisen kerrotaan tunkeutuneen julkisuudesta tutun henkilön kotiin.

Tuoreimmassa pilasoitossa kolmen aseistautuneen miehen väitettiin tunkeutuneet Tom Cruisen kiinteistöön Beverly Hillsissä. Poliisi lähti paikalle useiden yksiköiden voimin - katso kuvat täältä.

Hälytys osoittautui perättömäksi, paikalla Cruisen kodissa olivat vain kokki ja kaksi vartijaa. Näyttelijä itse ei ollut paikalla.

Cruise on yksi monista kuuluisuuksista, jotka ovat joutuneet samankaltaisen pilapuhelun kohteeksi. Aiemmin väärä hälytys on tehty muun muassa Ashton Kutcherin, Miley Cyrusin, Charlie Sheenin ja Justin Bieberin koteihin tunkeutuneista ihmisistä.

Joulukuussa poliisi pidätti 12-vuotiaan pojan, jota syytettiin muun muassa Kutcheriin ja Bieberiin kohdistuneesta soitosta.

Lähteet: Hollywood Reporter, TMZ

Kilpailut

Uusimmat