Gwyneth Paltrow yhteistyöhön Downton Abbey -tuottajan kanssa?
Asiaa ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu.
Daily Mirror -lehti kertoo, että Paltrow on todennäköisesti Fellowesin ykkösvaihtoehto näyttelemään hänen uudessa, The Gilded Age -draamasarjassa. Ohjelman on tarkoitus alkaa televisiossa ensi vuonna.
- Julian ja hänen tiiminsä mielestä Gwyneth on yksi maailman parhaimmista näyttelijättäristä, lähde kertoo lehdelle.
Televisiokanava NBC:llä esitettävä The Gilded Age sijoittuu 1800-luvun Amerikkaan. Fellowes on aiemmin kertonut, ettei halunnut tehdä toista brittisarjaa, ja joutua kilpailuun itsensä kanssa. Siksi uusin tekele sijoittuu rapakon toiselle puolelle.
Lähde: Daily Mirror
Kilpailut
Uusimmat
Alexander Stubb vihitään kunniatohtoriksi - korkein mahdollinen yliopiston kunnianosoitus
Mehiläislive tulee taas - seuraa läheltä ahkerien pörriäisten arkipuuhia
Nuorten päihteidenkäytössä uusia piirteitä, selviää WHO-Koululaistutkimuksesta
Suomalaisen elokuvaohjaajan elokuva nappasi kaksi palkintoa Cannesissa
Ibe perui yllättäen kesän keikkakiertueensa: "Olen hakenut ammattiapua"
Näytä lisää