Von Hertzen Brothers varoittaa UMK-suosikkia – kuuntele haastattelu
Von Hertzen Brothersin jäsenet kertoivat The Voicen haastattelussa (kuuntele alta), miltä tuntuu keikkailla omien veljien kesken.
– Parhaimmillaan se on siistiä potenssiin kolme. Epäsiisteimmillään kolmen neliöjuuri, Kie von Hertzen sanaili.
Mikko von Hertzen kertoi kiinnittäneensä huomionsa Uuden Musiikin Kilpailuun osallistuvaan Great Wide North -yhtyeeseen. Bändi koostuu neljästä veljeksestä.
– He hehkuttavat haastattelussa, että "siistiä tehdä veljesten kanssa tätä, wuhuu". No, katsotaan kymmenen vuoden kuluttua, Mikko von Hertzen totesi.
– Tajuan Great Wide Northin suosion, mutta samalla ajattelen, että jos veljekset rupeavat tekemään tätä työkseen ja ovat 24/7 tekemisissä toistensa kanssa, ei se aina ole noin siistiä, hän jatkoi.
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää